Viite: Maa ja metsätalousvaliokunnan lausuntopyyntö koskien KAA 9/2019 vp Lakialoite
avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla
Tausta:
Olen toiminut Tammisaaren kaupungin ja kuntaliitoksen jälkeen Raaseporin kaupungin
metsätalousinsinöörinä vuodesta 1982. Tällä hetkellä vastuulla n.3.500 ha talous- / virkistysmetsiä
sekä n. 800 ha taajama- ja lähimetsiä. Valtuusto on asettanut talous- / virkistysmetsien
tulostavoitteeksi kutakuinkin samalle tasolle kuin olisi yksityismetsissä. Hakkuumäärät näistä on
suunnitelmakaudella 2013 – 23 on 15.000 m3 / vuosi ja lähimetsistä n. 1000 m3
.

Kiitän mahdollisuudesta kommentoida lakialoitetta käytännön metsäammattilaisen näkökulmasta.
Ensimmäiset 10 – 15 v urastani toimin niissä harhakuvitelmissa että periaatteessa jokainen
metsähehtaari pystyisi uudistamaan pääsasiassa luontaisesti tuotoksesta tinkimättä. Tulokset
kuitenkin osoittivat melko pian karun todellisuuden. Perustankin lausuntoni ei vaan omiin
kokemuksiini vaan myös muiden pitkän uran tehneiden metsätoimihenkilöiden kokemuksiin.
Ymmärrettävistä syistä monia eri organisaatioissa, kentällä toimivia toimihenkilöitä on kehotettu
ja jopa kielletty ottamasta julkisesti kantaa jatkuvasta kasvatusta koskevaan keskusteluun.
Esitän siis männynjuuritasolta monien käytännön metsäammattilaisten yhteneviä näkemyksiä
jatkuvaa kasvatusta esitetyistä teorioista kokemuksiemme ja myös Luken tutkimustuloksien
taustaa vasten. Lausontoni keskittyy jatkuvan kasvatuksen käytännön toteutukseen sekä sen
vaikutukseen metsän taloudelliseen tuottoon, tuhonkestävyyteen, virkistysarvoihin,,
monimuotoisuuteen sekä ilmastovaikutuksiin
Jatkuvan kasvatuksesta esitetyistä teorioista ja ohjeista mainitsen muutamassa kohdassa
esimerkkejä viime aikoina paljon julkisuutta saaneesta Turun kaupungin suht. tuoreesta,
pelkästään jatkuvaan kasvatukseen tähtäävästä metsäsuunnitelmasta, jonka metsänkäsittelyohjeet
ovat Pukkalan, Lähteen ja Laihon käsialaa. Linkki Turun metsäsuunnitelmaan.

JATKUVAN KASVATUKSEN TEORIA VERRATTUNA TODELLISUUTEEN:
Taimettuminen:
Ensinnäkin, kun puhutaan jatkuvasta kasvatuksesta (jk jatkossa) etelä Suomessa se tarkoittaa
pääasiassa kuusikoiden jatkuvapeitteistä kasvattamista. Jk:n onnistuminen perustuu siihen että
taimia syntyy jatkuvasti tarpeeksi ja tasaisesti kaadettujen puiden tilalle ja ilman
maanmuokkausta. Kokemukset ja myös tutkimustulokset osoittavat että näin ei useinkaan
tapahdu. Tuoreilla kankailla kunttakerros voi olla jopa 10 cm paksu eikä sinne juuri synny taimia
muualle kuin ajourille sekä kohtiin missä korjuussa kuntta on rikkoutunut. Tämä johtaa siihen että
mikäli taimia syntyy ne lähtevät kasvamaan epätasaisesti sijaitsevina tiheinä ryhminä. Lisäksi on
huomioitavaa että kuusen hyviä siemensatoja esiintyy vain 5 – 10 vuoden välein. Lukuisat
tutkimukset myös tukevat kokemukseni siitä, että maanmuokkaus on aivan ehdoton toimenpide
taimettumisen onnistumiselle paitsi kaikkein karuimmilla kankailla, pintasoistumilla sekä joillakin
turvemailla sekä myös ensimmäisen sukupolven peltoistutuksien kuusikoiden alle.
Metsäkeskuksen tuore seurantaraportti luontaisista uudistusaloista osoittaa juuri
maanmuokkauksen tekemättä jättämisen tuoreilla kankailla suurimmaksi syyksi luontaisen
uudistumisen epäonnistumisille. Linkki raporttiin. On sen takia todella hämmästyttävää että
kasvumalleissa oletetaan, ja julkisessa keskustelussa esitetään, että jatkuvassa kasvatuksessa

taimia syntyisi joka kohteeseen luontaisesti riittävä määrä kohtuullisessa ajassa, koska näin ei
todellakaan käytännössä tapahdu!
Kuusen taimettuminen kuitenkin onnistuu hyvänä siemenvuotena pintasoistumien, metsitettyjen
peltojen sekä joillekin turvemaille kuusivaltaisen metsän alle. Näissä taimia syntyy helposti jopa
+ 100.000 kpl /ha.
Myös männyntaimia saattaa syntyä runsain mitoin pintasoistumille sekä myös karuimmille
kasvupaikoille. Jatkuvassa kasvatuksessa taimet varttuvat kuitenkin suhteellisen varjoisissa
olosuhteissa ja männyntaimista tulee sen takia yleensä hentoja ja ovat siten erittäin alttiita
lumituhoille ellei niitä aikaisessa vaiheessa harvenneta paksuuskasvun edistämiseksi.
Taimikonhoito:
Jatkuvan kasvatuksen ohjeet (esim. Turun malli) ja varsinkin menetelmän kannattavuuslaskelmat
lähtevät siitä olettamuksesta että taimikonhoitoa ei tarvita. Edellä mainittuihin kohtiin mihin kuusi
helposti taimettuu taimia syntyy useimmiten tosi sakeasti. Sama koskee usein myös mäntyä
kuivilla / karuilla kankailla. Väite ettei taimikonhoitoa tarvita ei pidä paikkaansa. Kaikkien tiedossa
on että taimikon harvennuksella on ratkaisevan suuri merkitys puiden paksuuskasvulle. Mikäli
”ylitiheitä” männyntaimikoita ei harvenneta lumi aiheuttaa niissä myöhemmin yleensä mittavia
vahinkoja.
Turun metsäsuunnitelman jk:n käsittelyohjeissa sanotaan että taimikossa näissä tapauksissa pitäisi
valita muutama sata tainta joiden ympärille tehdään reikäperkaus 1,5 m:n säteellä ja sitten jättää
puusto kasvamaan ensiharvennukseen asti. Jokainen jolla on vähänkään käytännön kokemusta
metsien hoidosta ymmärtää minkälainen riukumetsä tästä on syntynyt 25 v. päästä! Koneetkan
eivät pääse liikkumaan ilman todella kallista ennakkoraivausta.

Taimia mattona 10 cm:n välein peltoistutksen alla
(turvepelto)

Turvemuutuman läpipääsemätön luontaisesti syntynyt
kuusentaimikko. Taimia n. 30 – 50 cm välein.

Hakkuut:
Kun jatkuvassa kasvatuksessa metsä on saavuttanut ihannetilansa siinä on kaikenkokoisia puita –
pieniä moninkertaisesti isoihin verrattuna. Läpimittajakauma noudattaa käännettyä J käyrää.
Tavoitetila jk:ssa ennen hakkuuta on Tapion Hyvän metsänhoidon suositusten mukaan on tämä:

Mutta todellisuus on kuitenkin hyvin usein tämä:

Hakkuissa poistetaan jk:ssa ohjeiden mukaan ainoastaan tukkimitan saavuttaneita puita sekä
myös pienempiä vaurioituneita puita, lain sallimaan pohjapinta-alaa koskevaan alarajaan asti.

Toimenpidettä voidaan hyvin perustein kutsua määrämittaharsinnaksi. Hakkuutavoitteeksi on
metsänhoitosuosituksissa mainittu n. 100 m3 / ha. Tasaikäismetsänhoidossa harvennuksessa
ohjeiden mukaan tavoiteltava pohjapinta-ala on n. 20 m2

/ha kun taas jatkuvassa kasvatuksessa

tavoite on 10 m2

/ha – eli todella harva.
Hakkuiden korjuuvauriot / virkistysarvot:
Mikäli hakataan 100 kuutiota hehtaarilla, niin kuin Tapion Hyvän metsänhoidon suosituksissa
ohjeistetaan, se tarkoittaisi n. 100 kpl yhden kuution kokoisia runkoja. Eli poistettavat puut
kasvavat keskimäärin 10 m:n välein. Onhan selvää että mikäli tällainen määrä + 20 metrisiä isoja
puita kaadetaan jälkikasvun sekaan niin tuhoja syntyy huomattava määrä. Luken tutkijat ovatkin
koulutustilaisuuksissa (mm. Evo 2019) sekä Luken Metsäareenassa 2018 kertoneet että
seurantatutkimuksissa on voitu todeta että 10 – 20 % keskikokoisista puista vaurioituu vakavasti
(Linkki metsäareenan koosteeseen). Tämän takia ei nuorempia puita ohjeiden mukaan tulisi
harventaakaan, koska niitä pitää jäädä kasvamaan tarpeellinen määrä korjuuvaurioden jälkeenkin.
Omalta osalta tuli virkistysmetsässä tehtyä yksi kokeilu pelkästään motokorjuuna – tulos oli
surullista katsottavaa eikä mitenkään kohottanut alueen virkistysarvoja. Sen jälkeen
jatkuvapeitteisen käsittelyn alla olevat kohteet on meillä käsitelty manu / moto tai manu/ajokone
yhdistelmällä. Eli moottorisahalla kaadetaan koneen ulottuville ja usein myös karsitaan ja kone
vetää ajouran varteen ja katkontaa varten. Näin myös toimitaan ruotsalaisen SkogForskin
esittelyvideossa eri-ikäisessä metsässä jossa on tiheä aluspuusto. Tällä tavalla voidaan minimoida
aluspuuston vaurioitumista ja nuorempaa puustoa voidaan myös samalla harventaa jonkun verran.
Hyvää tulosta syntyy, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kannattavan metsänhoidon kanssa.
Avohakkualaa ei metsämmattilaisenkaan silmin nähden yleensä voida katsoa edistävän
virkistysarvoja paitsi tapauksissa joissa uudistusala avaa kauniin näköalan. Mutta ei voida
myöskään katsoa ekstensiivisen jatkuvan kasvatuksen metsiköiden millään tavalla edistävän
virkistyskäyttöä tiheine hoitamattomine aluspuustoineen joissa usein näkyy korjuun aiheuttamia
puustovaurioita eikä liikkumista haittaavia hakkuutähteitä ole ollut kannattavaa kerätä energiaksi.
Tasaikiäisrakenteisessa metsätaloudessa kestävän tuotoksen kannalta tavoitteena on että 45 %
metsan pinta-alasta olisi joko varttuneita kasvatusmetsiköitä tai uudistuskypsiä, eli juuri
sentyyppisiä joita useat tutkimukset osoittavat olevan useimpien luonnossa liikkuvien ihmisten
suosimia. JK:n puolestapuhujat väittävät menetelmän kohentavan virkistysarvoja. Todellisuus ei
kuitenkaan ole sellainen kuin on esitetty esim. Hyvän metsänhoidon suositusten piirroksissa.
Kuvitelma ja todellisuus:

Piirros kuvitelmasta Tapion metsänhoitosuosituksista.

Talousmetsässä tekemämme puhtaasti koneellinen jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä yläharvennus
/ poimintahakkuu demo-alueella.
Maisema- / virkistysarvot nyt ja tulevaisuudessa kun aluspuusto tihenee entisestään? Sekametsä
muuttuu myös puhtaaksi kuusikoksi.

Noin 60 vuotias istutusmännikkö. Useissa pohjoismaissa tehdyissä tutkimuksissa on osoittautunut
että luonnossa liikkujat suosivat eniten kuvan mukaisia varttuneita metsiä joissa on eri puulajeja ja
näkyvyys väh. 25 – 30 m sekä jonkun verran aluskasvillisuutta. Ei toteudu jatkuvan kasvatuksen
metsissä.

Mikäli jatkuvalle kasvatukselle asetetaan samat tuotosvaatimukset kuin tasaikäisrakenteiselle
metsänkäsittelylle, se edellyttäisi alhaisemman hakkuukertymän (m3

/ha) johdosta moninkertaisen

hakkuilla käsitellyn pinta-alan, mikä ei voida katsoa edistävän virkistyskäyttöä.
Maisemavaikutus:
Jatkuva kasvatus johtaa väistämättä varsinkin tuoreiden kankaiden sekametsien, mutta usein myös
kuivahkojen mäntyvaltaisten kankaiden kuusettumiseen mikä maisemakuvan ja virkistysarvojen
kannalta on ei toivottava kehitys. Että näin käy ovat LUKE:n tutkijatkin myöntäneet (mm. Hynynen
Evolla 2019) ja sen voi jokainen todeta auton ikkunastakin. Kuivahkoilla kankailla kuusi tuottaa
kaiken lisäksi huomattavasti vähemmän puuta kuin mänty.

Kuusettumassa oleva kuivahko kangas on tavallinen näky.
Syy kuusettumiselle on tietenkin se että kuusi on ainoa puulaji joka pystyy tehokkaasti
taimettumaan jatkuvan kasvatuksen metsien varjoisissa olosuhteissa. Valoa vaativat puulajit kuten
haapa ja koivu eivät menesty jk:n metsissä.
Metsän terveysvaikutukset:
On väitetty että jatkuvan kasvatuksen metsät olisivat vastustuskykyisempiä tuhoja vastaan kuin
tasaikäisrakenteiset. On kuitenkin huomioitava ett jk. Johtaa useimmiten kuusettumiseen ja kuusi
on tunnetusti alttiimpi myrsky-, sieni- sekä hyönteistuhoille verrattuna mäntyyn ja koivuun.
Jatkuvaa kasvatusta ei Hyvän metsänhoidon suositusten mukaan pitäisi harjoittaa juurikäävän
tartuttamissa metsissä. Lahottajasienen levinneisyys lisääntyy tutkimusten mukaan metsikössä
entisestään luontaisesti uudistetuissa kuusikoissa joissa jo emopuusto on ollut lahovikainen. Tämä
tosiasia poissulkee huomattavan osan etelä Suomen kuusivaltaisista metsistä jatkuvasta
kasvatuksesta. Mikäli avohakkuut kiellettäisiin valtion metsissä sillä olisi näin ollen erittäin
kielteinen vaikutus metsien terveydentilaan ja taloudelliseen tuotokseen.
Ilmastonmuutoksen on ennustettu johtavan kesäisin lisääntyvään kuivuuteen mikä altistaisi kuusia
hyönteistuhoille niin kuin on käynyt keski-Euroopassa. Syys- ja talvimyrskyjen on myös ennustettu

liisääntyvän samoin kuin sadannan samoina vuodenaikoina. Ennusteiden mukaan talvet myöskin
lämpenevät tulevaisuudessa mikä johtaa siihen että metsämaa ei roudaannu. Ennustetut
muutokset ilmastossa altistaisi näin ollen kuusikoita myrskytuhoille enenevässä määrin.
Korjuuolosuhteetkin muuttuvat näiden ennusteiden mukaan hankalimmiksi mikä korostuu
varsinkin jatkuvassa kasvatuksessa.
Mainittakoon tässä että Turun metsäsuunnitelmassa esitettyjen ohjeiden mukaan täystiheät
uudistuskypsät metsiköt jotka ovat olleet liian tiheät taimien syntymiselle pitäisi kerralla harventaa
lakirajaan asti. Jos omaa edes jonkinlaista kokemusta käytännön metsänhoidosta ymmärtää että
tällaisesta käsittelystä useimmissa tapauksissa tulee syntymään mittavia myrskytuhoja varsinkin
kuusivaltaisissa metsissä.

Jatkuvaan kasvatukseen tähtäävän yläharvennettuun metsään tuli heti ensimmäisten myrskyjen
(2020) jälkeen parikymmentä tuulenkaatoa / ha. Kaikki kuusia, ei yhtään mäntyä! Ennen kevättä
menee todennäköisesti yli hyönteistuholain salliman rajan 10 m3
/ha.

Vaikutukset perimään
Turun ohjeissa esitetään myös että varttuneissa kasvatusmetsissä siirtyminen tapahtuisi tekemällä
voimakkaan yläharvennuksen lakirajaan asti. Eli poistettaisiin parhaiten kasvavat puut ja jätettäisiin
pienemmät puut siementmään. Ottaen huomioon sen, että valtaosa keski-ikäisistä metsistämme,
ja myös huomattava osa uudistuskypsistä, ovat syntyneet viljelemällä, yläharvennus johtaa
väistämättä metsikön geneettiseen köyhtymiseen koska harvennuksessa poistetaan parhaimmat
yksilöt ja jätetään uudistuminen huonompaa perimää omaavien puiden varaan.
Jk:ta harjoitettaessa menetetään myös viljelytaimien jalostushyödyn mahdollistama 10 – 20 %:n
lisäkasvu.
Tutkimus / todellisuus:
Olen muutaman kerran koulutustilaisuuksissa tutustunut jatkuvan kasvatuksen koealoihin.
Ensimmäisen kerran 90-luvulla Joensuun tienoilla Erkki Lähteen ja 2019 Padasjoella Jari Hynysen ja
Sauli Valkosen opastamana. Koealat oli harkiten valittu kohtiin jossa eri-ikäisyyttä oli ennestään ja
runkojen kokojakauma lähellä ihannetilaa. Retkillä mukana olleet metsäammattilaiset olivat

kutakuinkin yhtä mieltä siitä, että sentyyppisiä metsiä kuin koealoilla kasvoi on erittäin harvassa –
todellisuus on nimittäin useimmiten jotain aivan muuta. Lisäksi on korostetusti huomioitava että
hakkuut koealoilla on tehty metsurityönä korjuuvaurioiden minimoiseksi. Tutkimuksia ajatellen
koealat palvelevat tietenkin tarkoitustaan, koska ainoastaan sentyyppisistä kohteista on
mahdollista mitata jk:n tuottopotentiaali, mutta ne eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta
käytännön metsätaloudessa!
Luken tutkimusten mukaan jatkuva kasvatus johtaa 10 – 20 %:n kasvutappioon. Jatkuvassa
kasvatuksessa menetetään myös istutustaimien mahdollistama 10 – 20 % jalostushyödyn
mahdollistama lisäkasvu. Eli jatkuvan kasvatuksen aiheuttama kasvutappio on luokkaa 20 – 40%
verrattuna viljelymetsätalouteen – todellisuudessa todennäköisesti vielä suurempi koska
vertailuna olevat koealat mitä ilmeisimmin tuottavat enemmän kuin jk:lla käsitellyt metsät
käytännössä.
Empiirisiä seurantatutkimuksia käytännössä toteutetuista jk:n markkinahakkuualoilta ei

ymmärtääkseni vielä ole vaan niitä ollaan aloittamassa Metsähallituksen kokeilualueella pohjois-
Suomessa.

Monimuotoisuus:
On väitetty että jatkuva kasvatus lisää metsän monimuotoisuutta. Näin epäilemättä onkin kun jk:ta
otetaan mukaan metsänhoitomenetelmien keinovalikoimaan. Tilanteessa jossa sitä ei ole
harjoitettu ollenkaan. Tällöin jk:ta käytetään paikoissa, joissa on edellytykset onnistua ja muualla
käsitellään metsiä tasaikäisrakenteisina. Mutta tilanteessa jossa jatkuva kasvatus olisi ainoa sallittu
menetelmä voidaan hyvin perustein väittää menetelmän jopa heikentävän monimuotoisuutta.
Jatkuva kasvatus suosii ainoastaan varjostuksesta hyötyviä lajeja ja jatkuvapeitteisenä
menetelmänä suosii myös lajeja joiden levittäytymiskyky on heikko. Valoa vaativat lajit puolestaan
kärsisivät. Tämän takia Jk, päinvastoin siihen mitä väitetään, estää lehtisekapuustojen syntymisen
mikä on kielteistä ei vaan monimuotoisuuden vaan myös tuhokestävyyden kannalta. Tärkeimmät
lehtipuut, koivu ja haapa, ovat tunnetusti runsaasti valoa vaativia. Lahopuuta ei myöskään synny
itsestään jk:n metsiin vaan vaatii samantyyppistä menettelyä säästöpuiden osalta kuin
tasaikäismetsätaloudessakin. Jatkuvassa kasvatuksessahan poistetaan vähitellen kaikki isot puut
sitä mukaa kun saavuttavat tapauskohtaisen määrämitan.
Kannattavuus:
Jatkuvasta kasvatuksesta esitetyt kannattavuuslaskelmat eivät maallikon silmin ole
totuudenmukaisia koska perustuvat olettamuksiin ja simulointeihin jotka eivät mitenkään vastaa
todellisuutta.
Useimmiten esitetään vertailulaskelmia jotka perustuvat korkolaskentaan . Koron mukaan
ottaminen laskentaan voidaan pitää perusteltuna kun ajatellaan tilannetta että ostetaan paljas
maa joka metsitetään. Tällöin uudistamis- ja taimikonhoitokustannukset rasittavat merkittävästi
tasaikäistrakenteisen metsän tuotoksen pitkällä aikavälillä. Jatkuvan kasvatuksen

kannattavuuslaskennoissa lähdetään puolestaan siitä, että uudistamis- ja taimikonhoito-
kustannuksia ei ole.

Todellisuutta paremmin vastaava vertailu tulisi maalaisjärjellä ajateltuna tehdä, varsinkin suurten
metsäomistajien kuten Metsähallituksen kohdalla, n.s. normaalimetsään, eli metsään jossa joka
vuosi uudistus- ja harvennusalat ovat samansuuruisia ja hakkuumäärät vakiot. Tällöin voidaan
korkokannan vaikutus kokonaan sivuuttaa ja laskea uudistuskustannukset uudistushakkuita
rasittaviksi menoeriksi. Näinhän kirjanpidollisestikin tapahtuu käytännössä. Eihän
uudistuskustannuksia kirjanpidossakaan lasketa lainaksi! Luke:n tutkijat ovatkin Evolla pidetyssä
koulutustilaisuudessa 2019 esittäneet tällaiseen laskentamalliin perustuvan laskelman jonka
mukaan tasaikäisrakenteisen metsän tuotos euroissa on 29 % parempi kuin jatkuvan kasvatuksen
metsän.

Lisäksi on huomioitava että jatkuvalla kasvatuksella hoidetuista metsistä ei ole kannattavaa korjata
hakkuutähteitä bioenergiatuotantoon
Ilmastovaikutukset / hiilensidonta
Jatkuvan kasvatuksen kannattajat väittävät että menetelmä olisi ilmastoystävällisempi kuin
tasaikäisrakenteinen metsätalous. Koska metsän kasvu = hiilensidonta väite on ristiriidassa
tutkimustiedon kanssa jonka mukaan tehokas viljelymetsätalous tuottaa jopa 40 % enemmän
puuta kuin jk:ssa.
On myös väitetty että avohakkuiden jälkeen hakkuualoilta vapautuisi paljon maaperään sidottua
hiiltä. 19.11.2020 Metsälehdessä julkaistu tutkimusseloste 1980 luvulla aloitetusta valtakunnan
metsien inventointikoealoilla tehdystä Biosoil tutkimusprojektista kuitenkin osoittaa, että näin ei
olisi. Näiden tutkimuksien mukaan hiilivarasto jopa kasvaa avohakkuiden jälkeenkin (Linkki
Metsälehden artikkeliin)
Kuitenkin turvemailla jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella voidaan todistetusti vähentää ojien
perkaustarvetta ja näin vähentää maatuvasta turpeesta vapautuvaa hiilidioksidia.

Päätelmä:
Käsiteltävänä olevan lakialoitteen mukaan valtion omistamissa metsissä sallittaisiin ainoastaan
toimenpiteitä jotka eivät johda uudistamisvelvoitteeseen. Metsän uudistaminen siemenpuu- /
suojuspuuhakkuilla olisi näin ollen kiellettyä. Jatkuva kasvatus jäisi siten ainoaksi sallituksi
menetelmäksi.
Jatkuvasta kasvatuksesta metsänkäsittelymuotona käytännössä on hyvin vähän tutkittua tietoa.
Seurantatutkimukset ovat vasta alkamassa. Menetelmän kannattavuuslaskelmat perustuvat
teoreettisiin mallinnuksiin ja oletuksiin joihin käytännön kokemusta omaavat ammattilaiset eivät
yhdy. M.m korjuuvaurioita ei huomioida laskelmissa ollenkaan!
Tutkimukseen ja käytännön kokemusten perusteella voidaan jatkuvasta kasvatuksesta kuitenkin
todeta:
• Johtaa huomattaviin kasvutappioihin varsinkin kun huomioidaan viljelymetsätaloudessa
saavutettava jalostushyöty. Tappio on suuruusluokkaa 20 – 40 %.
• Metsistä ei saada hakkuutähteitä bioenergiatuotantoon
• Johtaa metsien kuusettumiseen mikä ei metsien tuhokestävyyttä ajatellen ole
suositeltavaa ilmastonmuutoksesta johtuvien ennustettujen kasvuolosuhteiden muutoksia
ajatellen: kesinä liisääntyvää kuivuutta (hyönteistuhoriski), syksyisin ja talvisin yhä
useammin ilmeneviä myrskyjä, lisääntyvää sadantaa sekä roudattomia talvia. Näiden
seurauksena myrsky- ja niiden seurauksena myös hyönteistuhoriski kasvaa olennaisesti.
• Kuusettuminen johtaisi juurikäävän aiheuttamaan metsän arvonvähennykseen
lisääntyvässä määrin.
• Ei lisää metsien virkistysarvoja. Ekstensiivisesti suoritettuna johtaa useimmiten
päinvastaiseen tulokseen tiheän hoitamattoman hakkutähteiden seassa kasvavavan
osittain vaurioituneen aluspuuston johdosta.
• Ei automaattisesti lisää metsien monimuotoisuutta vaan voi tietyiltä osin jopa heikentää
sitä. Suosii vain varjostuksesta hyötyviä lajeja. Lahopuuta ei synny itsestään koska
hakkuissa poistetaan järeimmät puut.

• Kannattavuuslaskelmat perustuvat teoreettisiin simulointeihin ja mallinnuksiin joille ei
löydy empiiristä tutkimustietoa eikä liioin kokemusperäistä tukea.
• CO2 päästöjen vähentämiseksi turvemailla jk:ta voidaan kuitenkin jopa suositella mikäli
taimettuminen onnistuu

Yllä olevaan perustuen voidaan todeta että avohakkuukielto valtion mailla olisi pitkä askel
tuntemattomaan joka mitä todennäköisimmin saisi kauaskantoisia kielteisiä seurauksia valtion
metsien taloudelliselle tuotokselle, valtion metsien terveydentilalle, metsien virkistysarvolle sekä
tietyssä määrin myös monimuotoisuudelle.
Lopuksi:
En voi tässä yhteydessä olla mainitsematta kentällä toimivien metsäammattilaisten
turhautuneisuus siitä, että jatkuvaa kasvatusta Tapion hyvän metsänhoidon suosituksissa ,
empiiristen tutkimusten vähäisyydestäkin huolimatta, esitetään yhtä suositeltavana
metsänkäsittelymuotona kuin tasaikäisrakenteinen metsänhoito josta on vuosikymmenten
saatossa aikaansaatu kattavaa tutkimusaineistoa. Jatkuvan kasvatuksen puolestapuhujat käyttävät
tätä häikäilemättä hyväkseen lobbauksessaan, EU:ta myöten – tavoitteena avohakkuukielto.
Näyttönä tästä on, mm. nyt käsittelyn alla oleva lakialoite ja myös kunnissa ja seurakunnissa
esitetyt aloitteet jatkuvaan kasvatukseen siirtymiseksi. Myös Raaseporissa asia oli vireillä, mutta

valtuusto äänesti kuitenkin minun esityksestä jatkuvaa kasvatusta vastaan äänin 36 – 6. Korkea-
arvoisten poliitikkojen ja virkamiesten kannanotot viimeaikoina avohakkuiden kieltämiseksi on

osoitus siitä että lobbaus on tuottanut tulosta.
Tapion metsähoitosuosituksia tulisikin yllä mainitun johdosta muuttaa ja jatkuvaa kasvatusta pitäisi
niissä esittää varauksella sallituksi erityiskohteissa eikä melko varauksettomasti suositelluksi, niin
kuin suositusten nykymuodossa. Haittavaikutukset tulisi suosituksissa tuoda esiin keskitetysti ja
korostetusti!
Olen itse kaikesta huolimatta jk:n vahva kannattaja. Oikein suoritettuna, alussa yllä kuvaamallani
tavalla, se on aivan ehdoton erityiskohteiden kuten taajamametsien hoitomuotona kun varsinaista
tuotostavoitetta ei ole. Talousmetsissäkin se sopii sovellettavaksi tietyissä kohteissa,
taimettumiselle suotuisten olosuhteiden vallitessa. Ei kuitenkaan missään tapauksessa sovi
yleisluontoisesti sovellettavaksi. Turun metsäsuunnitelmassa todetaan kuitenkin että ”Jatkuva
kasvatus soveltuu jokaiselle metsähehtaarille”. Näin ei tosiaankaan ole!

Tammisaaressa 18.11.2020

Carl-Johan Jansson
metsätalousinsinööri